Akupunktio

Akupunktiota on käytetty hoitomuotona tuhansia vuosia, sitä on harjoitettu, tieteellisesti tutkittu ja kehitetty eteenpäin keskeytymättä tähän päivään saakka. Maailman terveysjärjestö WHO on ottanut myönteisen kannan akupunktioon ja listaa yli 400 sairautta johon sitä on menestyksekkäästi käytetty. Akupunktio siis toimii!

kiinalainen akupunktio

Akupunktio

Akupunktio on turvallinen, tehokas, lääkkeetön ja sivuvaikutukseton keino hoitaa vaivoja ja ylläpitää terveyttä. Akupunktioneulat ovat hyvin ohuita kertakäyttöisiä neuloja . Akupunktiopistoa voi verrata hyttysenpistoon ja välillä ei tunne mitään piston tapahtuessa. Länsimaisen lääketieteen akupunktiohoito on keskittynyt kiputilojen hoitamiseen menestyksekkäästi.

Kivun hoito

Akupunktio laukaisee lihaskireydet hyvin ja puuduttaa hermokipua. Kivunsietokyky nousee endorfiinitason noustessa ja olo tuntuu loistavalta. Akupunktio käynnistää omat parantavat prosessit elimistössä varsinkin kun otetaan pieni sarja melko tiheään, 1-2 kertaa viikossa. Länsimaalaisittain on voitu mitata parantavien valkosolujen lisääntynyt määrä veressä.
Hoitokertoja tarvitaan yleensä 1-3 vaivan helpottamiseksi. Joskus on mielekästä käydä sarjan jälkeen silloin tällöin akupunktiossa ylläpitohoidossa, silloin yksi kerta voi riittää vasteen saamiseksi. Kipu helpottaa usein jo hoidon aikana kehon rentoutumisen myötä.

akupunkiohoitoKoska olen hieroja ja jäsenkorjaaja käytän varsinkin kiputiloissa mielellään myös näitä oppeja apuna.
Akupunktiohoitojen kokonaisvaltaisuuden turvaamiseksi keskustelen mielellään asiakkaan ehdoilla myös ruokavaliosta ja liikunnasta. Akupunktiohoidolla haetaan pitempiaikaisia ja parempia hoitotuloksia kuin esimerkiksi hieronnalla.

En hoida vakavan sairauden omaavan asiakkaan ko. sairautta akupunktiolla. En hoida lapsipotilaita enkä jo raskaaksi tulleita naisia akupunktiolla. Kaikki hoidot tehdään yhteistyössä hoitavan lääkärin kanssa.

Yleisimpiä akupunktiohoidon aiheita:

  • selkäkivun hoito
  • ishiaksen hoito
  • niskakivun hoito
  • päänsäryn hoito
  • migreenin hoito
  • hermokivun hoito
  • tenniskyynerpään hoito
  • hermokivun hoitoakupunktio
  • rentoutushoito
  • unettomuuden hoito
  • masennusten hoito lievissä tapauksissa
  • huimauksen hoito
  • energianpuutteen hoito
  • väsymyksen hoito
  • makeannälkä
  • aivosumu
  • laihdutuksen tukihoito
  • vatsavaivojen hoito, ummetus,ripuli

Minut on hyväksytty FinnAcun terapeuttirekisteriin. Tervetuloa hoitoon!